Jinqiaon ruokatorilla

Tänään otettiin fillarit alle ja lähdettiin polkemaan Jinqiaon puolelle. Meidän piti päästä erääseen kauppaan, mutta sinne vievä tie oli yhä edelleen remontissa ja liian vaikeakulkuinen fillaristeille. Päätimme lähteä polkemaan oikotietä pitkin, silläkin uhalla, että vastaan tulee kasapäin roskaa ja jätettä. Kävelimme täällä viimeksi viime marraskuussa ja siitä kirjoitinkin jutun. Tänään vastaan tuli; kaiken roskan ja jätteen lisäksi; niin paikalliset ruokamarkkinat kuin olla ja voi!  Täältä ei kukaan lähtenyt kotiin tyhjin käsin wokkaamaan. 

 Latasin näitä kuvia muutaman Facebookiin, jotta ystävät Suomessa näkevät millaista täällä on ja osaavat arvostaa Suomen hyvää ruokaa ja siisteyttä. Kaiken sen hienon Shanghain kaupunginsiluetin takana on niin autenttista elämää joka häviää pala palalta. Tätäkin aluetta lähestyy kovaa vauhtia valtava tietyömaa, joka jyrää armottomasti kaiken alleen. Nappasin kuvat vauhdissa fillarin päältä Iphonella, etten vaan ärsytä kauppiaita ja saa päälleni murhaavia katseita ja perääni perkeleitä.

Kotiovelta ei tarvitse kauas polkea, niin vastaan tulee suuria viljelypalstoja ja kasvihuoneita. Täällä on ruokittavia suita niin paljon, joten kaikkea viljelysmaata ei voi rakennustyömaiden alle jyrätä? Vai voiko? Aamun sarastaessa viljelijät kauppaavat tuotteitaan kadun kulmissa, kun taas toiset päätyvät ruokatoreille. Tämä tori oli levitetty kadun päälle. Pöytiä ei ollut, vaan kaikki myytävä oli pahvien päällä ja muovipusseissa tai koreissa. Kanat odottivat pääsyä pataan ahtaissa koreissa ja kilpikonnat oli vangittu verkkokassiin. Lyhyellä ja ahtaalla kadulla oli myytävänä kaikkea, kuten hedelmiä, vihanneksia, mausteita, kalaa, käärmeitä ja eläviä kanoja ja kilpikonnia. Sanotaan, että kiinalaiset syövät kaikkea mikä liikkuu ja kaikkea millä on neljä jalkaa.

Torin jälkeen vastaamme tuli paikallista Pudongin laitakaupungin elämää. Pienen kadunpätkän olivat vallanneet ravintolat, lihakaupat, kampaamot, mopokorjaamot ja paikallisten hatarat asumukset. Siellä täällä oli roskaa ja kadun yllä metreittäin sähköjohtoja. Mopojen ja kävelijöiden seassa  juoksivat lapset huudellen peräämme ja kissat luikkivat pakoon kadun vilinää. Vastaamme tuli pieni koiranpentu, joka kuin turvaa saadakseen juoksi miehen jalkoihin makaamaan. Sääli jättää koiranpentu kaiken sen liikenteen ja vilinän keskelle. Tähän kaikkeen on vain totuttava täällä ja joskus on pakko kääntää katse pois, vaikka ei haluaisikaan. Tämä kaikki on vain muutaman kilometrin päässä kotioveltamme. Niin kauan kuin on.

"Jos haluaa syödä lohikäärmeenlihaa, se on noudettava itse meren uumenista."

-kiinalainen sananlasku-