Auttamisen iloa ja itkua

Vierailin tänään toistamiseen Shanghai Healing Home -orpokodissa. Sovimme vapaaehtoisryhmän marraskuun kokouksessa, että orpokodin lahjoitusten keräys aloitetaan tänäkin vuonna ennen joulua. Ystäväni, joka asuu tässä taloyhtiössä, laittoi taloyhtiön WeChat -ryhmään viestin keräyksestä. Lahjoituksia ilmestyi ovemme taakse yötä päivää, isoja määriä, uusia vaatteita, vaippoja, maitojauhetta...  Ihmiset ympäri maailmaa, halusivat auttaa orpoja.

Orpokodissa työskentelee amerikkalainen Aaron, vaimonsa ja vapaaehtoisryhmän kanssa. Aaron kertoi, että he asuvat vaimonsa ja orpokodista adoptoidun pojan kanssa orpokodin siivessä. Näin he sairaanhoitajina voivat tulla nopeasti apuun. Tällä hetkellä orpokodissa asuu 41 lasta, iältään neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen, joista suurin osa on vakavasti sairaita. Vapaaehtoistyöntekijät (ayit)  tulevat Shanghain ulkopuolelta sekä länsimaiset ja kiinalaiset yritykset tukevat rahallisesti orpokotia.

Suurin pula on tietenkin rahasta, sillä sairaat lapset tarvitsevat kalliita ja vaativia kirurgisia leikkauksia. Alle vuoden ikäisten lasten maitojauhetta kuluu paljon ja vaippoja käytetään kuukaudessa tuhansia. Vaatteita ja kenkiä tarvitaan jatkuvasti.

Lapset olivat heräilemässä päiväuniltaan ja tein pienen kierroksen lasten huoneissa. Lupasin Aaronille, että palaan uudelleen alkuvuodesta, sillä tänään en saanut kaikkia lahjoituksia mahtumaan autoon. Ensimmäisten mukana vein vaipat, maitojauheet, talvivaatteet ja -kengät sekä joitakin leluja. Tiedoksi, että valokuviin on saatu lupa.

Lopuksi hullun kissanaisen raporttia. Takapihan kattilauma on vähentynyt huomattavasti. Alueella jyllää ankara kissaflunssa, joka on armoton kissanpennuille ja vanhoille kissoille. Kun kirjoitin kuukausi sitten Urho -pennun kuolemasta meidän pation sohvalle, niin en arvannut, että liikkeellä on virusta. Kiinassa tällaiset virukset ovat kulkukissakannalla voimakkaita ja leviävät nopeasti. Olen ottanut puutarhasta kaikki juomakupit pois, ettei virus leviä.

Surullisinta tässä on se, että orpo Petteri ei selviytynyt. Kun tulin perjantaina kotiin, niin se yritti viimeisillä voimillaan tulla jalkojeni juureen, kuin apua hakemaan. Kauhukseni huomasin, että se ei kävele kunnolla sekä näytti voimattomalta. Meillä on ollut sellainen periaate, että villikissat saavat ruokaa ja pedin sekä pienemmille yritän etsiä kotia. Emme siis rokota tai leikkaa kissakantaa, koska tämä olisi loputun suo. Tein poikkeuksen ja peruin kaikki hömppämanikyyrit ja soitin saman tien kuljettajan paikalle. Lähdimme kiireesti eräälle eläinlääkäriasemalle, mutta kaikki eläinlääkärit olivat kotikäynneillä. Ystävällinen vastaanottovirkailija varasi minulle ajan toiselta asemalta ja matka jatkui sinne. Eläinlääkäriasemalla oli vastassa erittäin ystävällinen ja kielitaitoinen eläinlääkäri. Olimme aluksi varovaisen toiveikkaita, mutta testit kertoivat, että Petteri oli mennyt niin huonoon kuntoon, ettei ehkä aamua näe. Sovimme, että päästämme sen kärsimästä. Taksissa, matkalla kotiin, itkin koko matkan.

Ystävät yhdessä - Petteri ja Pikku Musta.

"Nukkavierujen hattujen alla paljon hyviä ihmisiä."
-kiinalainen sananlasku-